Vireä viisikymppinen juhli kauniissa jokimaisemissa

Nuorisoseura Motora Joensuusta juhli 50-vuotista taivaltaan tietenkin tanssien Utran uittoareenalla kesäkuussa. Tanssia ja tarinoita – Motora 50 vuotta -nimellä kulkenut konsertti oli taattua Motoraa, ja lavalla nähtiin monta ikimuistoista esitystä vuosien varrelta mm. uudelleenlämmitetty 80-luvun Motora-hitti Tsuurunkylvö; sukupolvelta toiselle Motorassa kulkenut Koputuskisa eri sukupolvien yhteisenä tulkintana sekä Pelmakoiden vanhoja tanssitraumoja purkanut Merimiestanssi. Tunnelma oli katossa ja paikalle oli kerääntynyt paitsi mukavasti yleisöä myös paljon motoralaisia eri aikakausilta. Tanssien välissä kuultiin pieniä tarinoita Motorasta, kun lavalle nousivat tarinoimaan monet tutut kasvot Motorasta. Vanhat motoralaiset yltyivät laulamaan perinteen mukaisesti ja toivottivat monia armorikkaita vuosia juhlivalle viisikymppiselle. Joensuun kaupungin tervehdyksen juhlaan toi tuore kulttuurijohtaja Sari Kaasinen.

Ilta jatkui tunnelmallisilla iltamilla Utran Uittotuvalla, jossa syötiin hyvin ja vietettiin mukavia hetkiä muistellen ja tanssien! Ohjelmassa oli myös Motora-tietovisa sekä perinteinen Tikkuristi-kilpailu. Ilta päättyi karjalaisittain kauniiseen Kruugaan.

Juhlapäivänä julkaistiin myös konsertin kanssa samalla nimellä kulkeva kirja, joka on maljannosto 50-vuotiaalle Motoralle. Päivänsankarista on lukuisia kuvia ja pieniä tarinoita vuosien varrelta.

Motora kunnioittaa perinteitä, uudistuu ja puhaltaa yhteen hiileen. Motorassa katsotaan yhdessä eteen päin: kansantanssi ja -musiikki elää ajassa ja uusissa harrastajissa. Nuorisoseurajärjestö onnittelee vielä lämpimästi Nuorisoseura Motoraa!

Teksti: Henna Liiri
Kuvat: Siru Hakkarainen