Terveisiä kesän Luova lava -leireiltä

Kesällä Nuorisoseurat Pohjois-Karjala järjesti kaksi Luova lava -leiriä. Ensin leireiltiin Joensuussa Rantakylän nuorisotalo Bobolla. Mukana oli 15 innokasta leiriläistä sekä 2, jos mahdollista, vieläkin innokkaampaa ohjaajaa. Heti ensimmäisenä päivänä ohjaajat jäivät ihastelemaan leiriläisten näyttelijän lahjoja, kun iltapäivä aloitettiin mininäytelmien teoilla. Leirillä myös tanssittiin, musisoitiin ja ulkoiltiin.

”Luova lava –leirillä, nimensä mukaisesti tehdään kaikkea luovaa! Täällä tanssitaan, lauletaan, soitetaan, tehdään teatteria, näytellään, harjoitellaan ilmaisutaitoa, ulkoillaan, tehdään yhdessä, pelaillaan ja leikitään, piirretään, askarrellaan, tehdään esitys sekä vaikka mitä! Tämän vuoden teema on supersankarit. Teimme omat supersankarihahmot. Hahmoillemme on itse keksitty supervoimat. Keksimme myös supertanssiliikkeet hahmoillemme. Teemme perjantaiksi esityksen. Esityksestä tulee mahtava! Keksimme jopa oman biisin ”Paras kesä”. Esitykseen tulee näytelmiä, 2 laulua sekä tanssi. Täällä on hauskaa!” (Joensuun leiriläiset Iida & Unna)

Joensuussa vietetyn viikon jälkeen ohjaajat siirtyivät Juukaan, missä leireiltiin viikko 11 lahjakkaan leiriläisen kanssa Ellinkulmalla. Juuassa leirillä nähtiin muun muassa Sohvaperunat, Spiderman, Supergirlit ja Haukkamies. Leiriviikkoihin mahtui paljon iloa ja naurua, uusia kavereita sekä uuden oppimista.

Katso kuvat leireiltä täältä!

”Tästä nyt tulee paras kesä, pompitaan trampalla kavereiden kanssa.
Aurinko paistaa ja jätskiä syödään, lapset leikkivät nurmikolla.
Rankka talvi on takana, kesällä on lämmintä, syödään jätskiä,
kaverin terassilla. Uidaan vaikka ois sadetta/rakeita.” 
(Paras kesä –biisi, Joensuun leiri)

”Pienimmät ovat iloisia ja nopeita, suurimmat vihaisia ja lihaksikkaita.
Jotkut ovat salaisia ja lentävät hyvin.
Seitti on vahvaa,  ja sohvaperunalla on sohva-auto
supergirl on urhea ja spiderman on lihaksikas, Phizi on rohkea”
(Supersankareista sanottua, Juuan leiriläiset)

(Artikkelikuva: Annu Jantunen)