Kuukauden kunnia: Asiointiapua kyläläisille Koverossa

koveron nuorisoseuran logo

Kuukauden kunnia -juttusarjassamme aluetoimisto nostaa esiin yhden merkittävän tapahtuman, henkilön, nuorisoseuran tai muun teon. Kuukauden kunnia valitaan kaikista kyseisessä kuussa tehdyistä asioista maakunnassa, jotka aluetoimiston korviin ovat kantautuneet. Tee siis numeroa seurastanne, tapahtumistanne, teoistanne tai avainhenkilöistänne kotisivuillanne, SoMessa tai laita suoraan infoa ja kuvia aluetoimistolle.

MAALISKUUN KUUKAUDEN KUNNIA myönnetään Koveron Nuorisoseuran hienolle teolle tänä poikkeuksellisena aikana. Koveron Nuorisoseura tarjoaa näyttävästi apua asiointiin esimerkiksi kaupassa ja apteekissa käyntiin kyläläisille. Onkin tärkeää, että tänä päivänä niin yksilöt kuin yhdistykset ovat mukana auttamassa arjen asioissa erityisesti riskiryhmään kuuluvia. Vedetään yhtä köyttä, autetaan toisiamme ja pysytään positiivisina vaikeista ajoista huolimatta. Aluetoimisto kannustaa myös muita Nuorisoseuroja vastaaviin toimiin, ja moni samanlaista jo tekeekin arjessaan, hienoa työtä!