Kevään ohjaajakirje 1/2019 on täynnä ajankohtaisia tietoja

Toivomme kaikkien työntekijöiden kanssa tapaamisia mahdollisimman monen ohjaajan kanssa eri tapahtumien ja toimintojen merkeissä. Te ohjaajat yhdessä vapaaehtoisten kanssa olette nuorisoseurojen toiminnassa kantava voima, joka mahdollistaa yhteisön toiminnan ja eri-ikäisten mahdollisuudet osallistumiseen.

Kevään aikana etsitään nuoria mukaan tapahtumien yhteydessä kokoontuviin osallisuus- ja vaikuttamisryhmiin, joiden ohjatusta osallistumisesta saa myös todistuksen. Tästä toiminnan kautta saatavasta osaamisesta on hyötyä mm. tulevissa opinnoissa sekä työtehtävissä. Ohjaajakirjeessä lisää tietoa myös niistä.

Valtakunnallinen ohjaajakirje Pohjois-Karjalan maakunnan tapahtumilla ja koulutuksilla höystettynä on postitettu maakunnan ohjaajillemme. Mikäli posti ei perille kolahda, ole yhteydessä aluetoimistoon. Ohjaajakirjeen voi lukea myös sähköisesti:

Ohjaajakirje-kevät-2019

Mainiota kevätkautta ja tekemisen riemua ohjaamiseen kaikille ohjaajillemme!