Katri
Author Archives: Katri

Projektikoordinaattori reissaa – PÄIVÄ 1

Järjestöretki Helsinkiin – ti 25.4.2017 Hyppäsin aamulla kukonlaulun aikaan Joensuusta Helsinkiin vievään junaan. Samaan junaan astui myös muita Joensuun Nuorisopalveluiden mukaan kutsumia Joensuun seudulla nuorisotyötä tekeviä tahoja. Matka sujui rattoisasti toisiimme tutustuen ja Helsingissä odottavista vierailukohteista jutustellen. Saavuimme Helsinkiin aamupäivällä ja suuntasimme askeleemme Kirkkohallitukseen. Siellä meidät ystävällisesti vastaanotti kasvatus- ja perheasioiden osaston nuorisotyönasiantuntija Sirpa Syrjä. […]

Lue lisää

Nuorisoseura 2.0 -hankkeen kuulumisia

Hankkeen projektikoordinaattori aloitti työssään maaliskuun alussa ja toimistolla on valloillaan innostunut tekemisen meininki. Parhaillaan hankkeessa suunnitellaan ja koostetaan nuorisoseuramateriaaleja käännettäväksi eri kielille ja mukautettavaksi selkokielelle.  Tältä osin yhteistyötä tehdään muun muassa Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran Kotiseutu kotoisaksi –hankkeen ja Suomen Nuorisoseurojen osatoteuttaman ERNOD – Erityisnuoret ja digiajan osallisuus –hankkeen kanssa. Lisäksi suunnitteilla on Pohjois-Karjalan nuorisoseurojen toimijoille ja […]

Lue lisää

Ilmoittaudu VOLTTIIN nyt!

Kesän upein Voltti heitetään kesäkuussa Lappeenrannassa! Ilmoittautuminen nelipäiväiseen lastenkulttuurifestivaaliin päättyy viikon päästä 31.3. Tapahtumaan ilmoittaudutaan ryhmittäin ja osallistumismaksu sisältää paketista riippuen ruokailua, majoituksen, ohjelmaa ja työpajoja sekä vakuutuksen. Ilmoittautumaan pääset täältä! Voltti2017 kokoaa yhteen tanssin, teatterin ja sirkuksen harrastajat ympäri Suomea 8.-11.6. Lappeenrantaan. Tapahtuman järjestäjinä toimivat yhteistyössä Suomen Nuorisoseurat, Suomen Harrastajateatteriliitto sekä Nuorisosirkusliitto. Järjestelyt etenevät […]

Lue lisää
1 5 6 7