Archive
Monthly Archives: huhtikuu 2022

Kesän 2022 päiväleirit

Nuorisoseurat Pohjois-Karjala järjestää kaksi Luova lava -päiväleiriä kesällä 2022. 7-12-vuotiaille lapsille suunnatuilla päiväleireillä osallistuja pääsee tutustumaan eri esittävän taiteen lajeihin kuten tanssiin, teatteriin, sirkukseen ja musiikkiin, unohtamatta perinteisiä leiritouhuja kuten kädentaitoja, leikkejä ja ulkoilua. Aikaisempaa harrastuneisuutta taiteen aloista ei tarvita. Leiri huipentuu Hetki taiteilijana -esitykseen, jossa kaikki leiriläiset pääsevät lavalle. Vuoden 2022 leirien teemana on ​Unelmien planeetta.

Lue lisää

Aluefoorumikuulumisia Pohjois-Karjalasta

Huhtikuun alkupuolella aluefoorumit kokosivat yhteen alueen nuorisoseuratoimijoita kolmella eri paikkakunnalla. Aluefoorumeihin sai osallistua sekä livenä nuorisoseurantaloilla tai etäyhteyksin Teamsin kautta. Ilahduttavan moni käyttikin hyödyksi etäyhteydet ja tuli näin ollen mukaan yhteiseen keskusteluun.

Lue lisää

Nuoret mukana toiminnassa

Ryhmäkuva Itä-Suomen nuorista vaikuttajista Julkulan nuorisotalolla Kuopiossa.

​Nuoret nuorisoseuravaikuttajat -hankkeen toiminta kattaa myös iloisen Itä-Suomen, jonka lisäksi alueellista toimintaa on viidessä muussa alueryhmässä ympäri Suomen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuuttta, kuulluksi tulemista ja tuoda lisää nuorten ääntä oman järjestömme toimintaan mukaan.

Lue lisää