Archive
Monthly Archives: elokuu 2017

Seurantalojen korjausavustusten haku on alkanut – jaossa myös erillisavustus kuntokartoituksiin

Seurantalojen korjausavustusten hakuaika on alkanut. Hakemukset on toimitettava Suomen Kotiseutuliittoon viimeistään 30.9.2017. Seurantalojen korjausavustukset vuodelle 2018 ovat nyt haettavana. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa. Erillisavustus kuntokartoituksiin Tänä vuonna on haettavana lisäksi […]

Lue lisää

Työssäoppijat aloittivat aluetoimistolla

Terveisiä aluetoimistolta! Olemme Nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja opiskelijat Juho Iso-Aho ja Mirka Piipponen. Opiskelemme Niittylahden ammattiopistolla viimeistä vuotta. Juho harrastaa kaikkea musiikkiin liittyvää. Ruuanlaitto ja leipominen on lähellä Mirkan sydäntä. Aloitimme työharjoittelun tiistaina 29.8.2017 innokkaina oppimaan uutta. Harjoittelumme kestää aina syyslomaan saakka, mutta tarkoituksenamme on jatkaa ainakin jouluun asti. Harjoittelun pääpainona on Nuorten kasvu ry:n toiminnan […]

Lue lisää

Nuorisoseura 2.0 koulutus

KNoppi Plus: Monikulttuurisuus harrastus- ja vapaaehtoistoiminnassa Tervetuloa mukaan kaikille avoimeen koulutukseen! Koulutuspaikka: Itä-Suomen Liikuntaopisto (Länsikatu 15, Joensuu) Aika: lauantaina 7.10.2017 klo 12.00-15.00 Ohjelma: Teema I: Monikulttuurisuus kerho- ja harrastustoiminnassa Teema II: Monikulttuurisuus vapaaehtoistoiminnassa Koulutus on ilmainen. Koulutukseen voit osallistua myös etäyhteyden kautta. Valitse ilmoittautumisen yhteydessä kumpaa kautta osallistut. Etäyhteyden valinneille toimitamme linkin, josta pääset liittymään koulutukseen. Järjestämisestä […]

Lue lisää

Nuoriso-ohjaaja Teemun työsuhde päättyi aluetoimistolla

Kaksi vuotta nuorisoseurojen palveluksessa on nyt tullut päätökseen. Olen saanut ilon tutustua uusin ihmisiin ja loistaviin työkavereihin, niin täällä aluetoimistolla kuin ympäri Suomea. Mieleeni on jäänyt paljon hienoja hetkiä ja tapahtumia. On ollut hienoa olla mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, leirejä ja kaikkea muutakin mitä tämä työ on tarjonnut. Eritoten mieleeni on jäänyt mm. Tanssiralli Kiteen […]

Lue lisää

Järjestön uutiskirje 3/2017: Avustuksia jaossa | Näy harrastushaussa | Työkalupakki tukena

Nuorisoseurojen syksyn järjestökirje Jaossa 100-500 € avustuksia tapahtumiin Näy nuorisoseurojen harrastushaussa Työkalupakki järjestötoimijoiden ja ohjaajien tukena Tulevia tapahtumia: Tanssimania, Teatterilaiva, Nuorisoseurakokous Tulevia koulutuksia: KNoppi-koulutukset, Luovat menetelmät, Vauvasirkus, Aktiivinen kansalainen Lue uusin uutiskirje! Järjestön uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisista seuratoiminnan asioista sekä tulevista tapahtumista ja koulutuksista. Tilaa järjestökirje!

Lue lisää

Nuorisoseurakokous 2018 kutsuu oppimaan, kehittämään ja päättämään!

Kolmen vuoden välein järjestettävä Nuorisoseurakokous järjestetään Joensuussa perjantaista sunnuntaihin 28.-30.9.2018 hieman uudenlaisena. Koska isoon valtakunnalliseen kokoukseen on tylsä tulla yksin, ensi vuonna jokainen seura saa lähettää paikalle kaksi edustajaa. Ohjelmaan sisältyy kokouksen lisäksi paljon innostavia työpajoja, joihin saavat osallistua kaikki nuorisoseuratoimijat äänioikeudesta riippumatta. Laita paikka ja aika kalenteriisi jo nyt! Tarkemmat tiedot Nuorisoseurakokous-sivuilla.

Lue lisää

Vapaaehtoistyön tunnustukset 2017

On tullut taas aika kiittää ansiokkaasta nuorisoseuratoiminnasta maakunnassamme. Jokaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa tunnustuksien saajiin esittämällä omat ehdotuksensa. Valitsemme kolme palkittavaa: – Vuoden nuorisoseura – Vuoden ohjaaja – Vuoden nuorisoseuralainen Olemme kirjoittaneet kuhunkin kohtaan apukymyksiä, jotka toivottavasti auttavat. Nyt on oiva tilaisuus kiittää oman seuran porukoita ja ihan sitä vieressä olevaa kaveriakin hyvästä työstä eli […]

Lue lisää

Nuorisoseurojen käännösmateriaalit saatavilla

Nuorisoseuroilla on käynnissä kaksi monikulttuurisuuteen liittyvää hanketta, Nuorisoseura 2.o -hanke Pohjois-Karjalassa ja Kotiseutu kotoisaksi -hanke Etelä-Pohjanmaalla. Hankkeiden toimina käännettiin nuorisoseuramateriaalia venäjän ja arabian kielille. Yleisesite, kasvatusnäkemyskortti sekä kerho- ja leirimainossanastot ovat löydettävissä ja käytettävissä Nuorisoseurojen verkkosivuilla työkalupakissa. Esitteitä on myös painettu ja jaettu alueittain. Lisää voi kysellä Tikkurilan toimistolta (puh: (09) 548 0610, info@nuorisoseurat.fi) Lisätietoa […]

Lue lisää

Seurantalojen korjausavustusta voi hakea jälleen syyskuussa

Seurantalojen korjausavustushakemus tulee tästä syksystä alkaen lähettää sähköisen järjestelmän kautta. Verkkopalveluun tarvitset tunnukset, jotka kannattaa hakea hyvissä ajoin. Sähköiseen järjestelmään siirtymisestä on useita etuja: Hakemusten käsittely nopeutuu Virheiden mahdollisuus pienenee (sekä hakijan että käsittelijän tekemien) Hakijalle jää kopio lähettämästään hakemuksesta. Lähetetyn hakemuksen voi kokonaisuudessaan tulostaa ja sitä voi tarkastella sähköisessä järjestelmässä koska tahansa. Hyvällä hakemuksella […]

Lue lisää